En tiä, onko kukaan kaivannu uutisia mun elämästä, mutta jos olisi, niin täältä pesee.
Kuten ehkä ootte huomanneet, niin oon tässä yrittäny muuttaa Viroon. Ei ole ollut henkisesti ongelmatonta, sillä tunnen Latviassakin olevani kotonani (siis niin, etten ees aattele ikinä olevani ulkomailla) ja viihdyn. Mutta on kaksi suurta asiaa, joiden takia en ainakaan nyt kaiken järjen mukaan voi jäädä tänne:
-Työelämän kuviot (epärehellisyys, palkat 10-20 pv myöhässä, muu vilppi, en edes kerro loppuun asti, olis liian paljon kirjotettavaa... Enkä jaksanu enää kituutella kunnes odottaisin jonkun rehellisen viran puksahtamista täällä. Sanottakoon tosin viimeisenä kirsikkana kakun päälle, että työtodistukseen ei tule firman nimeä - not kidding - ja piti tapella kauan, että siihen tulisi päivämääriksi mun koko työskentelyjakso eikä vain joku yksi kuukausi )
-Räppikuvioni (koska sitä valmistelen enimmäkseen suomeksi hieman virolaisilla vivahteilla. Mulla ei tunnu hyvältä sitä tehdä latviaksi. Eikä edes englanniks - siinä mulla menee vielä huonommin kuin latviassa. Ja en mää ny ala asuun NIIN kaukana mun kohderyhmästä, eli suomea ja viroa edes jotenkin kuten ymmärtävistä ihmisistä.
Tossa siis mun syyt. Jos haluaisin takaisin, esim. jos tylsistyisin niiden alkoholiinmenevien ja enimmäkseen ujojen горячие эстонские парниen (kuumaveriset virolaiset kundit, venäläinen äärimmäisen ironinen sananlasku) luona, niin kyähän tänne takaisin pääsee. Tai mikä tahansa syy olis, niin kyä tänne aina takaisin pääsee. Fakta ny vaan on, että Virossa mulle on niin paljon työtä tarjolla, ettei mun tartte ees itte ettiä, kun ne ettii mut.
Nyt sain valita kolmesta työpaikasta ja päädyin erääseen Tallinnan keskustassa tegutsevaan norjalaiseen firmaan. Työ on aika normaalia toimistotyötä, mutta norjalainen firma on saanut päähänpiston maksaa pikkuisen enemmän kuin Virossa normaalisti samanlaisesta työstä. En rikastu, mutta ainakin hieman "leveempi" (niin siis Teille suomalaisille kuitenkin sanottakoon "surkea" kun ootte johonkin ihan muuhun tottunu) toimeentulo kuin mitä mulla Latviassa oli mm. yksityiskoulussa kokopäiväisenä paljon vaativammassa hommassa.
Olis myös ollu mahdollisuus hakea Helsinkiin valtiolle yhteen sijaisuuteen omalla alallani. Mutta ensinnäkin, sijaisuus. Mitä sen jälkeen!? Ja toiseksi, uskon, että mua ei voi erottaa baltialaisesta ympäristöstä ja kulttuurista kompromissoimatta mun henkistä hyvinvointia... Tai ainakin luulen näin, vahvasti. En kaipaa Suomesta montaa asiaa - ehkä ainoana ihmisten ilmeikkyyttä ja asiakaspalvelun ystävällisyyttä.
Eilen menin Tallinnaan vikoihin haastatteluihin ja moneen asunnonnäyttöön. Oli niin raskas päivä vieläpä tässä kuumuudessa. Kävipä muuten koko ajan mielessä, että "ihan kuin Suomeen olisi tullut". Jotenkin siltä tuntuu aina Virossa käydessäni. Monen asian summa. Sisustukset on yleensä enemmän samanlaisia kuin Suomessa. Muutenkin ympäristön ulkonäkö. Ihmiset hieman samanlaisia. Ja näyttävät kännäävänkin enemmän kuin latvialaiset (ite en kännää, skool sille). Latvia ei anna mitään pohjoismaista fiilinkiä. Tuttuni on tääl sanonu et enemmänkin Riiassa tuntuu siltä, kuin laittaisi Saksan, Nykin ja Venäjän vaikutteet tehosekoittimeen. Taitavat olla oikeassa.
Asunto Tallinnasta irtosi niin läheltä työtä, että meinaa naurattaa. On todella moderni ja jotain pari vuotta sitten rakennetussa talossa. Alakerran parkkipaikassa oli Audeja, Mersuja ja joku Jaguaarikin. Saa sit nähä, miten suhtaudutaan tyyliltään minun näköiseen naapuriin :D Ei tosin ollut kovin kallis diili, hyväntahtoinen vuokranantaja ilmeisesti. Tää olis myös yksi siitä 1% Viron vuokrakämpistä joka ei menny välittäjän kautta. Virossa tää vuokra-asunnon haku on täysi painajainen mm. sen takia, ottavat niin suuret palkkiot. Latviassa ei ylipäätään ole paljon muuta kuin suoraan omistajalta, täällä mulle tää asia oli paljon helpompi!
Tuli myös asunnoista soiteltuani välillä kuultua, että "huolitaan vain viron TAI venäjän kielinen asukas" siis joka tai. Pikkasen havahduin, että onpa tiukkaa asian kanssa. Ihan kuin se kertoisi kaiken ihmisestä? No koitin sit aina vetää puhelimessa jompaa kumpaa parhaimpani mukaan....
On muutenkin tullu täs lähiaikoina aika selväks, kuinka erillään Virossa noi ryhmät elää, kun taas Latviassa ihmiset yleensä ajattelee venäläis- tai latvialaistaustaisuutta suunnilleen yhtenä kuriositeettina muiden joukossa eikä se vaikuta sen suuremmin mihinkään eikä ainakaan eletä erillään. Sori nyt jos jotakuta tässä loukkasin, en täs esitä mielipidettä mihinkään suuntaan, vaan sanoin vain huomaamani asiantilan.
Tänään piti ehtiä illaksi Riikaan katsomaan kaverieni konserttia kaukana keskustasta. No, kaikki bussit keskellä päivää oli loppuunmyyty ja sain ostettua lipun vasta ihan liian myöhään bussiin. Osasin tosin melkein arvata tän, mutta kun en MILLÄÄN voinut tietää, mihin mennessä olisin löytäny kämpän Tallinnasta, niin en etukäteen uskaltanu ostaa lippua ku olis voinu mennä hukkaan.
Kuuntelin sit konsertista osan radiosra suorana lähetyksenä. Mun onneks jokanen esitti vain yhden biisin. Se ehkä helpottaa mun vihastusta tilanteessa.
Huomenna on myös jotkin kissanristiäiset studiossa, josta kaverini huomautti kun marmatin puhelimessa mun tänpäiväisestä kohtalosta. Toivottavasti en enää huomenna muista tänään mönkään mennyttä.
Ai niin, Tallinnassa kävin eilen tokalla treffillä yhden pojan kanssa, jonka kerran tapasin bussista pois mentyämme ja kun olin menossa yhteen haastatteluun. Kaikki oli menny hyvin, kunnes hän eilen alkoi puhua reiveihin menosta. Sanoin, että miksei, voisin tulla mukaan. Sitten kertoi käyttävänsä amfetamiinia, LSD:tä, jne. Piti varmistaa 3x, että se ei ollut vitsi. En todellakaan ymmärrä noita juttuja. Olin kyllä aiemmin ihmetellyt, miten hän (siis balttien käytäntöjen vastaisesti) ei ikinä maksanut mitään mun juomia tai ruokia, vaan aina erikseen pyysi laskut (täällä pidetään aika hävettävänä asialta mieheltä jos ei maksa deittinsä kuluja) ja kerran jouduin minä, siis nainen, jopa maksamaan hänen ruokansa ja juomansa. Tässähän se syy sit - huumeet kun ovat kovin kalliita. Ylipäätään pidän tuota sellaisena ilmiönä, joka tapahtuu, kun ei oikein tiedä, mikä on elämän tarkoitus ja mistä sitä löytää (btw olen muutama kuukausi sitten uskoon tullut, mikä vaikuttaa mm. siihen miten tämän asian näen, vaikken kyl uskooni tuputakaan.)
Aion päästä eroon kyseisestä tyypistä.
Siitä lähtien, kun tulin uskoon, olen paljon kelaillut, millaisen tarkoituksen kanssa mut tähän maailmaan on päästetty käyskentelemään. Olin aiemmin tosi anxious siitä, että "apua ehkä joudun oleen ikisinkku" mutta musta tuntuu kuin Jumala ehkäpä jopa koittaisi viestittää mulle, että se saattaa olla minulle luotu rooli. Jotenkin niin monet asiat viittaavat siihen. Minulle on annettu se syndrooma. Minulla on oikeasti paljon harmonisempi ja onnellisempi olo, kun oln yksin, kuin jos verrataan seuran kanssa olemiseen. Ei ole suotu sellaista ulkonäköä, jota miehet kovin mielellään kattelisivat. Mutta mulle on annettu erityisiä lahjoja, erityinen keskittymiskyky ja palava kiinnostus. Tottakai nekin on olemassa, jotta käyttäisin niitä. Monilla AS-ihmisillä historiassa on ollut niin, ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa ole ollut menestystä, eikä esim. monet ole naimisiin päässeet, mutta ovat paljon tehneet ihmiskunnan tai edes lähimmän ympäristönsä eteen, tai tehneet jotain muita inspiroivaa. Ehkä minut on luotu yhdeksi niistä? Kaikki viittaa siihen suuntaan.
Laskeskelin, kuinka monta poikaystävää mulla on ollu, tai jotain muua hoitoa. Ihan kauhee määrä. Puistattaa. Arvoton tunne jos ajattelenkaan asiaa. En kyl aio päästää lähelle enää ketään miestä, ellei hän tee mua vakuuttuneeksi, että hän on todellakin niin kiinnostunut, että saattaisi haluta jotain todella pitkäkestoista, ja että haluaisi JUURI mut. En huoli enää ketään, jolle olen "ihan kiva loistobeibin puutteessa". Jos ei tosin tule ketään vaatimukseni täyttävää elämääni, ei mua sureta. Ihan sama. Ainakaan en anna itteeni objektiksi sydänsuruille, joita huonosta suhteesta koituu.
Olen nyt ihmeen rauhallinen siitä, että jäänpä sitten ikisinkuksi tai en, niin asia menee kyllä niin kuin sen kuuluu mennä. Kyllä Herra tietää, kumpi minulle sopii parhaiten - ja jos suhde olisi minulle huonoksi, niin hän varjelee minua siltä. Mene ja tiedä, onko.
